maanantai 22. toukokuuta 2017

Yhdestoista viikko

                                                   Näytön paikka                                                        

Tällä viikolla tarkoituksena oli saada viimeinen näyttöni suoritettua. Elikkäs suunnittelin ja tein lasten osaston, tyttöjen ykköspöydän uudestaan, annetuilla kampanja tuotteilla. Siitä tuli yksinkertainen mutta sopivan värikäs ja pirteä, siinä on myös ripaus maalaishenkeä. Purin siis aluksi vanhan asetelman ja vein tuotteet takaisin paikalleen ja sen jälkeen aloin miettimään uutta ja kokeilemaan eri vaihtoehtoja.

                             Alkuperäinen                            





















Jo kymmenes viikko

Viimeistä aletaan viedä. Kesä alkaa saapua ja se näkyy myös uusissa ihanissa juhla -ja kesä vaatteissa, bikineissä ja asusteissa, joita on saapunut cubukselle. Olen laitellut paljon vaatteita esille ja henkaroinut, hälytellyt ja viikkaillut mutta myös tehnyt paljon juttuja varastossa.  Asiakkaitta tottakai olen autellut parhaani mukaan. Olen viihtynyt tosi hyvin ja aika on mennyt todella nopeasti ja mukavasti töiden parissa.







Yhdeksäs vko

Taas uusia tuotteita. Ihania värejä on saapunut naisille ja tytöille sekä pojillekin. Olen tällä viikolla paljon hälytellyt, henkaroinut, viikkaillut ja laittanut esille tuotteita. Koska on tärkeää että kaikki uutuudet saadaan mahdollisimman pian esille asiakkaiden ostettavaksi. 




kahdeksas vko

No nyt alkaa jo tuntua keväältä, paksut huivit ja takit saavat tyytyä varasto oloihin ja uudet kesä ihanuudet toivotetaan tervetulleiksi. Tällä viikolla mm. tein naisten farkkushortsi seinän pitkien farkkujen paikalle ja siinä on kivasti muutamaa eri shortsi mallia. Vaikka on liian aikaista ehkä käyttää mekkoja ja pikku hameita aina on hyvä aika ostaa uusia vaatteita kesän ja kevään varalle.
Cubuksessa on hyvä valikoima erilaisia mekkoja, hameita, toppeja ja muista paitoja kaiken ikäisille ihmisille.



Seitsämäs vko

Pikku hiljaa alkaa olla aika luopua talvisista paksuista vaatteista, ja pistää uusia kevät/kesä tuotteita henkaroinnin ja hälytyksen kautta esille.

Cubuksessa on kuutta eri lajia henkareita:

-Naisten henkarit
-Isojen lasten henkarit
-Pikku lasten henkarit
-Naisten housu henkarit
-Lasten housuhenkarit
-Naisten takkihenkarit

On tärkeää että vaatteen laittaa oikean kokoiseen henkariin niin se näyttää hyvältä ja sitä on helppo käsitellä.

Kaikkiin vaatteisiin, alusvaatteisiin ja asusteisiin tulee hälyttimet. Alusvaatteisiin ja asusteisiin pienemmät ja vaatteisiin isot. Aurinkolasit ja korut ovat ainoat joihin ei tule. Kun tuote viedään varastoon siitä otetaan hälytin ja henkari pois ja se yleensä viikataan varastoitavaksi.


Kuudes vko

Tällä viikolla sain tehdä itsenäisesti isojen tyttöjen " ykköspöydän " sillä se kaipasi keväistä uudistusta. Ideana oli siis saada iloisia värejä esille tiettyjä tuotteita käyttäen. Purin ensin tietenkin vanhan (siitä ei valitettavasti ole kuvaa) ja aloin miettiä ja ideoida päässäni uutta. Minusta se onnistui hyvin ja pidän keväisistä kevyistä väreistä paljon tässä esillepanossa. Työtä ei siis mitenkään arvioitu, mutta se oli harjoitusta tulevaa näyttöä varten.




Viides vko

Yksi ominaisuus mistä pidän Cubuksessa paljon on hienot ja viimeistellyt seinät, varsinkin naisten osastolla. Vaatteet ovat esillä sävyn mukaan ja sekä ylhäällä että alhaalla on tuotteita. Asiakkaan huomio kiinnittyy varmasti  äkkiä, ellei jopa ensimmäisinä seinissä oleviin tuotteisiin paremmin kuin rekeissä roikkuviin, koska seinissä vaatteet ovat mielenkiintoisemmin esillä. ja ne näkee jo kauas.



Neljäs vko

Myymälä työskentelyyn kuuluu itse myymälässä puuhastelun lisäksi myös varasto tilojen kunnossa pito, ja olen myös siellä saanut paljon aikaan. Olen mm. siivoillut, järjestellyt vaatteita oikeisiin paikkoihin, hakenut henkareita jne. Pääasiassa tietenkin myymälä ja sen siistinä pito on tärkeintä, koska asiakas tekee siellä ostopäätöksensä.

Olen taas jälleen viihtynyt ja kaikki on sujunut huoletta, on tullut taas uusia tuotteita sekä lapsille että aikuisille.




kolmas vko

Taas meni yksi viikko nopeasti työn touhussa ja kivaa on ollut, liikkeen rutiinit ovat aika hallussa jo ja osaan jo oma toimisemmin tehdä asioita. Uusia tuotteita on tullut paljon, eli mm. niitä esille laittaessa ja varastossa siivoillessa olen aikani viettänyt.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Cubus -toinen viikko

Viikko vierähti nopeasti ja kivasti ja toinen työviikko alkaa. Aamu alkaa aina perus toppien täytöllä ja usein lasten osaston siivouksella.Vaatteiden esille laitossa yksi tärkeä asia on viikkaus. Varsinkin Huppareiden siististi viikkaaminen, koska pöydän pitää näyttää hyvältä ja houkuttelevalta, myös rentojen asujen täytyy olla siististi suorissa pinoissa. Farkutkin näyttävät paljon kiinnostavimmilta kun ne ovat hyvin viikattu ja aseteltu. Edelleen kaikki on mennyt mielestäni mukavasti. Vaikka kassalle en tämän harjoittelun aikana mene, tykkään auttaa asiakkaita parhaani mukaan.




Cubus -työssäoppiminen

 Ensimmäinen viikko Salon Cubuksessa alkoi hyvin, ensin minulle kerrottin perus juttuja liikkeestä, sen tuotteista ja toiminnasta. Cubuksessa melkeinpä kaikista tärkeintä on ystävällinen ja iloinen ilmapiiri ja se että asiakkaalle luodaan tervetullut ja rento olo liikkeeseen tullessa. 
 Uutena asiana minulle tuli se että liikkeessä käy melkeinpä kaiken ikäisiä asiakkaita, kun aluksi ajattelin että Cubus on nuorten myymälä. Aloitin työskentelyn mm. lasten vaatteiden hälyttämisellä ja henkaroinnilla. On tärkeää että kaikissa vaatteissa on hälytin ja oikean kokoinen henkari. Uusi kuorma tulee usein ja sen purkaminen ja esille laitto kannattaa aloitaa mahdollisimman pian sen saavuttua, ettei tilat tule liian ahtaiksi. Työpäivät ovat menneet mukavasti ja olen viihtynyt hyvin töissä.