perjantai 12. joulukuuta 2014

Turku on nätti kaupunki


Nyt töiden ohella on tullu oltua paljon Turussa. Olen myös jäänyt paljon yöksi mun tädin luo aina kun en ole jaksanut lähteä bussilla kotiin työpäivän jälkeen. Kävelykatu on tosi nätti näin joulun aikoihin ja muutenkin kun olen kävellyt pitkin turkua on väkisinkin nähnyt jopa uusia paikkoja turussa. Oltiin yks ilta kävelyllä mun tädin kanssa ja otin muutamia kuvia ihan perus näkymästä.





tiger -myymälätila

Tiger on kaiken kaikkiaan todella värikäs ja houkuttelevan näköinen kauppa, tavaraa on paljon, mutta melkein kaikilla tuotteilla on oma paikka. Tuotteet ovat jaoteltu niin että esim. kosmetiikka tuotteet ovat omassa pöydässä ja elintarvikkeet omassa. Suurimmaksi osaksi myymälä on pullollaan pöytiä johon tuotteet on laitettu esille mutta myös seinät ovat värikkäitä tavaroista.

sisäänkäynti on tosi houkutteleva koska heti sisääntulossa on paljon tuotteita näytillä ja myymälän ulkopuolella on myös esillä tavaraa. Sisäänkäynti on tosi avara joten tilaa näyteikkunalle ei paljon ole mutta vähän. Tällä hetkellä näytillä on joulun uutuustavaraa.
Myymälässä ei ole melkein ollenkaan tyhjää seinätilaa eli seinillä ei ole esim. julisteita tai teippauksia. Valaistus on hyvä, mutta ei liian kirkas. Myymälässä on selkeät linjat ja reitit kävellä joita ympäröi pöydät joiden päällä on viinilaatikoita, joissa tuotteet ovat siististi esillä. Jos katson myymälää asiakkaan kannalta sanoisin että liikkeessä on paljon tavaraa mutta kaikki on selkeästi esillä ja visuaalinen ilme on kiva ja pirteä. Myymälätila on mielestäni juuri sopivan kokoinen, ei liian iso eikä liian iso ja hyvän muotoinen.

Kipeänä

Tosi ärsyttävää..tiistai iltana kun töiden jälkeen riensin kotiin, alkoi kova kuume..kävin terveyskeskuksella ja joudun olemaan loppu viikon pois töistä. Onhan se jotenkin ihan kivakin pitää vähän lomaa mut kipeänä olo on kamalaa ja tietty tylsää on ollut mut aika menee nopeesti kun kuuntelee musiikkia ja syö paljon. Nyt muutamassa päivässä kuume on vähän laskenu ja alan olemaan jo parempaan päin. Nukkunut oon paljon, samalla tavalla kun Mauri.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Ulkoasu töissä



Vaatetus: Työ pukeutumiseeni kuuluu normaali paita ja farkut (omat vaatteet) ja työpaikalta saatu essu, jossa on Tiger logo. Jalkineena käytän tennareita, koska ne ovat kevyet ja niillä on helppo liikkua sisätiloissa.
Meikki & hiukset: Pidän usein hiukset ponihännällä, koska se antaa siistin ja huolitellun vaikutelman eikä hiukset roiku silmillä. Töissä käytän saman verran meikkiä kuin koulussakin eli en kovin paljon..usein laitan vain ripsiväriä, meikkivoiteen ja puuteria. Koska luonnollinen lookki näyttää fressiltä ja sopii hyvin työpaikalle. 
Työpaikka ei ole antanut erillisiä ohjeita ulkoasuun, muuta kuin että essu täytyy pitää päällä koko päivän ajan, joko lanteille taiteltuna tai lenkki kaulan ympärillä. 
                                 
 
                                   

                                 

perjantai 5. joulukuuta 2014

Työssäoppimisesta

Nyt olen ollut reilut kolme viikkoa Tigerissa työssäoppimassa ja olen viihtynyt ihan hyvin. Työaikani on ollut joka päivä 11.00-17.00 ja se sopii minulle oikein hyvin. Ongelmia ei ole tullut ainakaan vielä vastaan ja pois töistä en ole ollut. Olen tehnyt kaikenlaista..esimerkiksi ollut hyvin paljon kassalla eli olen oppinut asiakaspalvelua, olen myös tarroittanut tuotteita, purkanut kuormaa ja laittanut tuotteita paikoilleen ja huolehtinut niiden siististä esillepanosta sekä täyttänyt, siivonnut kaappeja ja huolitellut yleistä siisteyttä myymälässä.
Kassalla ollessa olen oppinut kommunikoimaan ja tulemaan toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja oppinut tietenkin kassan käytön ja asiakas palvelun perusjutut nyt ainakin. Olen tullut hyvin toimeen henkilökunnan kanssa ja muut työntekijät ja harjoittelijat ovat olleet mukavia. Mielestäni yleinen ilmapiiri siellä on siis hyvä. Tigerissa on omasta mielestäni tosi kivoja tuotteita ja siellä on vaikka mitä joten sieltä saa mm. hyviä joululahja ideoita :)